Näkymiä suljetuin silmin?

Elämme marraskuun puoliväliä, mutta yhtä lailla voisi olla menossa syyskuun ensimmäinen viikko. Lämpöä riittää ja talvikin on muuttumassa miellyttävän keskieurooppalaiseksi, eikö niin?

Onkohan silmien sulkeminen sittenkään tosiasioiden edessä enää niin kovin järkevää.

Jos intro ei tähän vielä johdattele, kyse on siitä omaa huonoa päivää tai arkisia huolia merkittävästi suuremmasta ongelmasta, joka tuntuu olevan jo melko iholla. Oman huonon päivän miettimisen sijaan ajatukset pitäisi jo kovaa vauhtia kääntyä siihen, kuinka huonoja päiviä tulevaisuus saattaa luvata jo seuraavalle sukupolvelle. Seuraavaa sukupolvea on toki helppo ajatella vain etäisenä ryhmänä siinä missä nälänhätää kärsivät ja sodan keskelläkin olevat. Omalta osaltani seuraavaa sukupolvea asuu kanssani samassa talossa, joten vähintäänkin jokaisella vanhemmalla tulisi nousta todellinen sisäinen motivaatio tulevaisuuden turvaamiseen.

80145.jpg

Tosiasiahan on se, että kukaan ei voi tulevaisuutta enää turvata. Ei sitä ole voitu tehdä ennenkään, mutta tässä vaiheessa on jo ymmärrettävä, että katastrofin keitto on viimeisiä mausteita vaille kiehautettu. Kelkka voi vieläkin kääntyä, mutta tämänhetkisen tiedon mukaan se menee yhä vauhdilla puuterilunta pöllyttäen rotkoa alaspäin. Korjattavia, muutettavia ja kehitettäviä asioita on niin paljon, että sitä väistämättäkin miettii, onko riittävästi aikaa ja riittävästi tekijöitä niiden ajamiseksi. Vielä hetki sitten oli helppo tuudittautua ajatuksessa, että lajittelemalla roskansa voi edesauttaa riittävästi asuinpaikkamme (ainoan sellaisen) hyvinvointia. Ongelma on kuitenkin paljon syvemmällä, ja muutettavat asiat ovat maailmanlaajuisia, ja sehän jos jokin tässä pitäisi pelottaa.

Jollain tasolla voisikin siis sanoa, että itsekseen asialle ei voi tehdä mitään. Se ei tietysti tarkoita, että sitä tulisi lopettaa, mutta muutoksiin se ei riitä. Positiivisimmat ajatukset pyörivät tällä hetkellä pakollisuuteen ja pakottamiseen liittyviin ajatuksiin. Ongelmaksi saattaa kuitenkin syntyä se, että luonto ilmoittaa pakollisuutensa vähän liian myöhään. Pakko on siis asetettava niiden voimin, joilla valta siihen on. Kun huonosta ja kestämättömästä vaihtoehdosta tulee kallista, on varmasti käytön vähentyessä paljon suurempi motivaatio myös uusien ratkaisujen kehittämisessä. Olen tavallaan optimisti onnettomuudessa, sillä ainakin itseaiheutetulla vetolaatikkoefektillä vastaan tulevat ajatukset tulevasta vaikuttavat positiivisilta, ja onnistumisen mahdollisuudet ovat yhtä lailla vielä täysin saavutettavissa. Ehkä jokaisen onkin korkea aika miettiä, kuinka paljon itseä pidemmälle omat ajatukset ja arvot on vietävissä. Lompakolla äänestäminen on jatkuvasti enemmän läsnä, ja etenkin tyhjän äänen jättäminen. Kysyntä lisää tarjontaa, ja tarjonta surullisen usein raavitaan asuinplaneettamme ohueksi käyneestä selkänahasta.

 Näiden näkymien säilyttäminen tulisi ottaa jo astetta todellisemmaksi osaksi omaa elämää.

Näiden näkymien säilyttäminen tulisi ottaa jo astetta todellisemmaksi osaksi omaa elämää.