Ole paikalla sekä läsnä.

Tapasin tyttäreni ensimmäistä kertaa kaksi vuotta sitten. Vuosi sitten tuo kirkkaimmaksi tähdekseni muodostunut pieni ihme alkoi jo kadottaa vauvan titteliään, ja viimeistään nyt toisen vuoden rajapyykin ylitettyä on hyväksyttävä ajan kulkevan täysin huomaamattamme. Yritän keskittyä hetkeen, mutta silti havahdun tällaisessa tilanteessa katsomaan taakseni. Tänä päivänä tyttäreni vastaa, kun hänelle puhutaan. Hän osaa myös kertoa haluavansa kaupasta sekä jäätelöä että jätskiä. Hän muistaa yhteisiä asioitamme ja osaa odottaa tulevaa. Ja kuinka vain hetki sitten lattialla kääntyminen tai seisomaan nouseminen olivat uusia kohokohtia elämässä.

IMG_20180818_184739__01.jpg

Kehitys jatkuu koko ajan, ja niin jatkuu elämäkin. Nykyään on helppo antaa sen vilistä ohimojamme hipoen, ilman että keskitymme lainkaan matkantekoon. Yksi merkittävimmistä asioista, joita tyttäreni suusta toisinaan kuulee, on muistutus tästä elämästä: ”Laita puhelin pois”. Tyttärelläni ei ole puhelinta, joten hänen kanssaan ei myöskään vietetä aikaa nykyään surullisen yleistyneellä passiivisella tavalla. En voi olla fyysisesti läsnä ja henkisesti poissa. Elämällä on taipumus jo sellaisenaan viedä suuntaan ja toiseen, keskittää huomiomme muualle, joten lisää emme häiriöitä ainakaan tarvitse. Lähtökohtana leikissä lapsen kanssa on läsnäolo lapsen tavoin. Omassa ja jollakin tapaa viimeisessä ikäluokassani sen pitäisi olla vielä erityisen helppoa, sillä varhaisimmat lapsuusmuistot eivät todennäköisesti sisällä kovin kehittyneitä älylaitteita.

Uskoisin läsnäolon olevan myös haasteellisempaa kuin ennen. Laitteet, sovellukset, yhteydet ja mediat tuovat paljon sisältöä, mutta eivät välttämättä takaa vastaavaa sisältöä elämään. Jo vuosikymmeniä on toki voinut passivoitua television ja videoiden avulla, mutta en jaksa uskoa, että tekstiviestien vastaanottamiseen sekä tavallisiin puheluihin taipuvalla puhelimella olisi ollut omana aikanaankaan niin suurta vetovoimaa pois arkisista asioistamme. Nykyään olohuoneessa istuessaan voi vain tehdä valintoja viihdykkeen toistamisesta viisi, viisitoista tai viisikymmentuumaisesta näytöstä, ja parhaimmillaan yrittää niiden kaikkien käyttöä samaan aikaan. Yksi typerimmistä asioista, joihin aikaansa voi laput silmillään kuluttaa, on esimerkiksi yhdistetty (?) television katselu ja sosiaalisen median läpi juokseminen. Tämä tapahtuu todella laput silmillä, sillä tällöin et todellisuudessa näe yhtään mitään, keskity kumpaankaan, ja todellisuudessa edes tee mitään.

IMG_20180808_203304__01.jpg

Tyttäreni tietää mistä puhelin laitetaan päälle, ja mitä kaukosäätimellä on tehtävä, että television ruutu saadaan ainakin eloon. Mikäli teknologialta haluaa todella välttyä, on nykyään painuttava paljon syvemmälle metsän suojiin asumaan. Siihen ei välttämättä ole mitään syytä, vaikka se toisinaan kiehtovalta voisi jopa kuulostaa. Lähes minkään asian osalta kohtuullisessa toiminnassa ei kuitenkaan ole vikaa. Meillä kotona pyörii lastenohjelmat, mutta lähtökohtaisesti siksi, että 2-vuotias osaa niitä itse pyytää ja nauttii sisällöstä. Niin kauan kuin puistossa käyminen, kavereiden kanssa leikkiminen ja muut aktiviteetit ovat vähintään yhtä kiinnostavia kuin tv-ohjelmien katsominen, olemme mielestäni ihan hyvällä alueella. Tärkeämpää olisikin pitää mielessä passivoitumisen mahdollisuus, enkä usko pelon olevan kovin todellinen, jos 2-vuotias pyörii ympyrää ja tekee kuperkeikkoja samanaikaisesti Pikku Kakkosta katsoessaan. Pysähtyminen, jähmettyminen ja täydellinen antautuminen informaation tuputtamiselle on mielestäni se todellinen ongelma, johon on syytä vähän väliä tehdä katsausta ja miettiä sen vaikutuksia omaan hyvinvointiin.

Kaiken kaikkiaan paljon enemmän olisin huolissani vanhempien kuin lasten puolesta. Kyyryniskaisiksi kännykänkäyttäjiksi ovat monet varttuneemmatkin kehittyneet, ja lapsella on taipumus oppia esimerkin kautta. Yritän pitää tätä mielessä, sillä edellä mainittu ”laita puhelin pois” tarkoittaa sitä, että moka on jo tapahtunut. Äly taskussamme on nykyaikaa, eikä se tule sieltä poistumaan muuta kuin mahdollisesti hieman syvemmälle ihokerroksemme alle. Ongelmana ei ole teknologia, ongelmana on läsnäolo. Ajattelen tätä kaikkea ensisijaisesti oman lapseni kautta, koska kyseessä on tällä hetkellä tärkein sukupolvi. Uusin sellainen. Haluan kantaa oman korteni kekoon läsnäolon taidon ylläpitämisessä, sillä verkkoon hypätessään on sen tahmeudesta vaikea kavuta pois. Näin ollen etenkin lasten kanssa oikea elämä edellä eläminen on tärkeintä. Teknologia on varmistanut paikkansa tässä maailmassa, joten kielikylpy sen pariin tulee varmasti vastaan lisäämättä sitä varta vasten oman tai lapsen elämän opintosuunnitelmaan.

Arttu HäggmanComment