Pysytään polulla.

Joskus elämä tulee itsensä tielle, eikä kaikkia haluamiaan asioita välttämättä ehdi tehdä verottamatta aikaa toisesta päästä. Toisinaan lista on myös laitettava tärkeysjärjestykseen, toisinaan täysin uusiksi. Tunne siitä, että aika on kortilla, on kuitenkin vain oma kokemus. Sitä verottavat mahdollisesti myös asiat, jotka eivät todellisuudessa tuonne tärkeysjärjestyksen kärkikastiin edes kuuluisi. Itselleni tämä on otollinen aika hengähtää, ja samalla myös miettiä kuinka ajan saa lentämään niin hyvässä kuin pahassa, kun tekemistä riittää. Olen juuri raapustanut kasaan vapaaehtoisesti valitsemani kesäopinnot, joiden avulla olen voinut nykyisessä teknisesti kehittyneessä maailmassamme edistää opintoja ja valoa tunnelin päässä astumatta jalallakaan oppilaitoksen laattalattialle. On toki henkilökohtainen kysymys, onko kesällä opiskeleminen ylipäätään järkevää, mutta huipulla tuulenvire jo miellyttää ja taakseen ei tarvitse katsoa. Saatoin hyvittää itselleni juuri kesän opintojen loppupäästä, ja hiki hatussa opiskelemisen sijasta vaihtaa hatun uuteen ja arvokkaampaan.

Niin opiskelemisessa kuin muissakin tavoitteissa vain tekemällä eteneminen on mahdollista, joten ajankäytön tiivistäminen on enää omasta halusta ja pusertamisesta kiinni. Olen kuitenkin yhä perinnöllisesti stressi-intoleranssista kärsivää sorttia, enkä näin ollen suosittele itselleni sen enempää kuin muillekaan järjettömyyksiin menemistä edes tavoitteiden saavuttamisessa. Pienenä vinkkinä kuitenkin itselle, kaverille sekä tuntemattomalle vastaantulijallekin, että sopivaksi mieltämämme määrä on todennäköisesti aina hieman liian vähän. Kyllästytän varmasti koko kylän mukavuusalueesta puhumalla, mutta se tuntuu tulevan lähes väistämättä vastaan. Sitä ei voi ylittää, sitä ei voi alittaa, sitä ei voi kiertää. Täytyy mennä lävitse.

Kun saa vedettyä taas yhden rastin ruutuun, on tavoitteen loppupäässä yleensä kaksi vaihtoehtoa: Oman erinomaisuutensa tarkkaileminen, siinä uiskenteleminen ja työnsä tuloksesta nauttiminen. Tai eteneminen. Työnsä hedelmistä saa ja pitää nauttia, mutta etenkin näin opiskelun näkökulmasta seuraavat tavoitteet ovat jo valmiina edessä, joten liian pitkään ei kannata jäädä tuulettamaan. Asioissa, joissa tavoitteita ei kenenkään muun toimesta laiteta nenän eteen, on ne joko luotava itse tai kärsittävä mahdolliset jämähtämisen seuraukset. Ei varmaankaan ole kovin yllättävää, että näihin edistymisen polkuihin kuuluu muun muassa urheileminen. Fiksua on tietysti hankkiutua sellaiseen tilanteeseen, jossa todella joku toinen potkii selkäpuolelta eteenpäin, mutta jokaiselle potkijoita ei välttämättä riitä ja näin on itse otettava kaksi roolia tehtäväkseen.

Onneksi kaiken kilpaurheilun ei tarvitse olla samalla huippu-urheilua, ja etenkin kesäaikaan jos jonkinlaisia kilpailuja on ympäri suloisessa lämmön syleilyssä seilaavaa Suomeamme. Jos haluan pitää itseni ruodussa, on jonkinlaiseen kilpailuun ilmoittautuminen yleensä sinetöinyt kohtaloni ennen kuin olen ehtinyt edes ymmärtää mihin on tullut lupauduttua. Viime vuoden syksyllä asiaa ajoi veljeni kanssa viikinkivoimin vedetty Tough Viking Helsinki. Tälle vuodelle haastetta tuo illan ”pimeinä” tunteina tehty ilmoittautuminen vähän reilumminkin mukavuusalueen ylittävään polkujuoksuun. Kilpailulla itsellään ei ole niin merkitystä, sillä kisaamaan lähdetään vain kehon ja mielen välisessä taistelussa, mutta perääntyäkään ei voi. Kolmen päivän päästä olisikin oltava elämänsä kunnossa, joten taidan tehdä uuden katsauksen kisan jälkeen ja katsoa kuinka kovasti polulla sai yllättyä.

Arttu HäggmanComment