Miksi on hyvä tulla kotiin?

Muutaman kuluneen viikon ajan olen mittaillut Kroatian rantaviivaa niin pienessä kuin suuressakin mittakaavassa. Tähän ajanjaksoon ehti mahtua paljon erilaisia kokemuksia, sekä myös erilaisia paikkoja. Kotiin palaaminen matkailun ihanuudesta huolimatta tuntuu harvinaisen hyvältä, ja näin muutaman viikon kovalevyn nollaamisen jälkeen on mahdollista taas uudestaan tallentaa ne syyt, minkä takia kotia ja kotimaata Suomea todella tulee muistaa arvostaa. Toisinaan lomamatkalta palatessa laskeutumispaikkaa voi katsella kauhulla jo siitä pienestä soikeasta ikkunasta satojen metrien korkeudesta, mutta tällä kertaa siinä oli jotakin erityistä. Arvostuksen tasoon tällä hetkellä vaikuttaa varmasti myös luonnolle oikeutta tekevä vuodenaika, sekä sitä kautta hieman pienempi vaatimus tottua lämpötilan muutokseen. Vaikka Suomen jokainen vuodenaika on omalla tavallaan kaunista, on esimerkiksi Kaakkois-Aasian matkojen jälkeen vähemmän valppaana oltuaan ollut helppo vaipua myös sisäiseen kaamokseen.

Pääsin eilen iltapäivällä laskeutumaan suhteellisen vankasti rakennetulla teräsputkella Suomen Vantaalle. Ihmettelen tätä tapahtumaa kerta toisensa jälkeen, sillä mielestäni ei ole kovinkaan itsestään selvää napauttaa pilvien korkeudelta asfalttikenttään niin pehmeästi, että täältä voi muina miehinä kävellä omin jaloin eteenpäin. Ensimmäisen kerran suomalaisuuden vanhaa tuttua, mutta tauon jälkeen eksoottista makeista pääsin maistamaan jo saman tien terminaaliin saavuttuani. Oodi lentokenttämme hienoudelle oli helppo kajauttaa vahvasti korostuneena, sillä unelma lähteä ajoissa Splitin lentokentälle, jotta ehtisi syödä ravintolassa ennen lentoa, murskattiin noin 50 askeleen päästä lentokenttäbussin portailta. Matkustaessa kaikesta ei tarvitse ottaa selvää etukäteen ja yllätykset toisinaan ovatkin positiivisia, mutta mielessäni rakentamani kuva Helsinki-Vantaan tasoisesta kopiosta suuren kroatialaisen kaupungin yhteydessä sai lopullisen tuomionsa pakollisten lentotarkastusten jälkeen, kun olimme koulun liikuntasalin kokoisessa tilassa pienen kahvikioskin, parin tuhannen ihmisen ja parin sadan istumapaikan kanssa. Tästähän ei avoimin mielin matkustava hätkähdä, mutta lounastaminen ennen kotiin pääsemistä tapahtui näin ollen enimmäkseen rasvakerroksesta vähentäen.

Koti oli vihreä, koti oli raikas. Suomi oli näinkin lyhyen poissaolon jälkeen kaikkea sitä, mitä se parhaimmillaan on. Vaikka ilma on raikasta muuallakin, missä polttomoottorilla kulkevia välineitä on suhteellisen vähän, on omaa happea puskevaa puustoamme vaikea päihittää. Tunnin aikaerolla ei jet lagista joudu kovasti kärsimään, mutta olen huomannut pienen liikunnan toimivan erinomaisena palautumiskeinona niin matkakohteessa kuin kotiin palatessakin. Vielä illan sopivassa lämmössä ja suomalaisille tutussa valoisuudessa lähdin lenkkipolulle todella lataamaan happivarastot täyteen.

Juoksussa, kuten kaikessa aerobisessa liikunnassa on tavallista, että ensimmäiseen hengästymiseen päästyään kohdataan epämukavuusalue, joka kuitenkin lähes poikkeuksetta katoaa sen määrätietoisesti ylitettyään. Hengästymisen jälkeen juoksu on kuin vaivoin ja voimin liikkeelle lähtenyt rekka, jonka pysäyttämiseen tarvitaan liikkumisen jatkamista suurempi voima. Näin ollen tässä kohtaa voin jo istua kyydissä ja nauttia maisemista. Happivarastojen lataaminen ei ole edes kuvainnollinen ilmaisu, sillä juokseminen pakottaa hengittämään enemmän. Tässä happihumalassa silmät kirkastuvat, ja niin kirkastuu myös maailma ympärillä. Vuorokauden verran suurkaupungin, sekä muutaman tunnin lentokoneen ilmaa hengitettyä on raikkaus täällä kuin dopingia luonnossa liitävälle juoksijalle. Sanotaan, että sielu kulkee omaa vauhtiaan, eikä se pysy lentävän matkustajan perässä. Mitä ilmaisu sitten tarkoittaakin, tietävät kaikki varmasti hieman epätodellisen tunteen saman tien paikan päällä, minne ikinä lentokone onkaan kuljettanut. Huomaan juoksun parhaimmillaan kykenevän maadoittamaan omaan fyysiseen olinpaikkaan ja läsnäolo on saman tien moninkertaistunut.

Kirjoitukseni on tehnyt kunniaa lähinnä suomalaiselle luonnolle sekä puhtaalle ilmalle. Tämä ehkä viittaa siihen, että puhtaus on se kaikkein suurin rikkaus, jonka vuoksi tänne on kerta toisensa jälkeen erityistä palata. Myös muut arvostettavat suomalaiset mukavuudet tavalla tai toisella liittyvät puhtauteen, toimivuuteen sekä jollain tavalla turvallisuuteen. Juoksulenkin jälkeen ei paljon parempia tunteita pääse kokemaan, kuin valmiiksi lämmitetyssä saunassa sekä sen päätteeksi viileässä suihkussa. Suihkuja on toki kaikkialla, mutta muualla en olisi kulauttanut kylmälle kääntämästäni suihkusta vettä suoraan kurkusta alas. Kuten Finnairin mainoksessa taannoin sanottiin: Joskus on lähdettävä vain tullakseen takaisin.

 Paremman puoliskon ideasta kaikista yhteisistä reissuista on kerätty sarjaan (ja jääkaapin oveen) sopiva muisto.

Paremman puoliskon ideasta kaikista yhteisistä reissuista on kerätty sarjaan (ja jääkaapin oveen) sopiva muisto.