Yritys ja erehdytys.

Ajatteletko toisinaan, että päämäärät ja unelmat sijaitsevat aina sen muutaman metrin liian korkean vuorenhuipun takana? Oletko koskaan ajatellut voivasi tehdä sen ja sen asian, mutta tästä ja tästä syystä se ei ole kuitenkaan onnistu? Luultavasti olet, kuten myös minä ja kaikki muutkin. Unelmat muuttuvat tavoitteiksi vasta siinä vaiheessa, kun ensimmäinen todellinen askel niitä kohti on otettu. Oli tähtäin minne tahansa, tulee ensimmäisenä esteenä ylittää ajatus siitä, että viimeisillä metreillä nousu muuttuisi liian jyrkäksi. Emme puhu edes äärimmäisistä tavoitteista, vaan ainoastaan ensimmäisistä onnistumisen kokemuksista tavoittelemassamme suunnassa.

Tavoitteiden asettajana olet vapaa valitsemaan myös tavoitteidesi tasot. Voit vapaasti valita, haluatko itseäsi motivoidaksesi asettaa ensimmäisen nousun matalammaksi, ja huipulle päästyäsi nostaa rimaa vähän kerrallaan. Valtaosa epäonnistumisista tapahtuu omassa päässämme, siitä olen aivan varma. Edellisiin vertauksiin tukeutuen, emme todellisuudessakaan lähtisi kiipeilyn pariin Mount Everestiltä. Jos ajattelemme jo alkuun vastuksemme olevan 8 kilometriä korkea, emme todennäköisesti kävele edes sen juurelle.

20160223_125544(1).jpg

Meillä on lapsilta paljon opittavaa. Lasten käyttäytymistä seuratessa voi huomata, kuinka lapsen itseä kohtaan asetetut odotukset eroavat meistä vähänkään varttuneemmista. Lapsi esimerkiksi lähtee yrittämään portaiden kiipeämistä tietämättä määränpäästä mitään. Näin ollen lapsi seuraa kirjaimellisesti nenäänsä, ja kulkee kiinnostavaa ja tuntematonta kohti. Aikuisina saatamme toimia täysin päinvastoin, tuntematon kartetaan ja pysytään totutulla alueella. Ainoa tie aikuisuuteen kulkee lapsuuden kautta, missä kohtaa se siis yllättää?

Olen viettänyt jo yli neljännesvuosisadan tällä planeetalla, joten keski-iän ollessa vielä edessä ja teini-iän takana, olen oman elämäni aikajanalla luultavasti kultaisen leikkauksen kohdalla. Ajanjaksolle on ehtinyt mahtua niin yritystä kuin erehdystäkin. Myös epäilykselle ja yrittämättömyydelle on löytynyt tilaa, ja tavoittelemattomista asioista voisi varmasti koota kovakantisen kirjan kirjahyllyä koristamaan. Ajanjakso voi olla melko yksilöllinen, mutta omalta osaltani vaihe on keskittynyt lapsuutta seuranneisiin nuoruusvuosiin. Syynä voi olla muun muassa ulkoiset paineet onnistumisessa sekä hiljalleen niiden omaksuminen osaksi itseään. Vaikuttimia on puolin ja toisin, joten on vaikea paikallistaa syytä erilaisiin nuoruudessa koettuihin paineisiin ja niiden kykyyn muokata käyttäytymistä.

Uskon paineen alla olevia nuoria riittävän joka kulmassa. Se, ovatko paineet ulkoisia vai sisäisiä on loppujen lopuksi yhdentekevää, sillä suorituspaine tunnetaan sisäisesti aiheuttajasta riippumatta. Sosiaalisesta mediasta puhutaan jo valmiiksi riittävästi, mutta on ilmiselvää paineen lisääntyvän tekniikan välineiden kautta, sillä pelkän tekemisen ja läsnäolevan kokemisen kylkeen olemme saaneet mahdollisuuden tuottaa lisäksi suunniteltua kuvausta itsestämme ja elämässämme tapahtuvista asioista.

Sana media kuuluu syystäkin mukaan. Sillä tarkoitetaan välinettä, jotakin välissä olevaa. Median välineestä riippumatta näytettävä asia ei ole nähtävissä, koettavissa samassa tilassa ja ajassa, vaan siitä on muodostettu sitä kuvastava jäljitelmä. Tämä tarkoittaa kasvokuvaa Instagramissa, lehtijuttua Syyriasta tai vaikka tätä kirjoitusta. Vaikka parhaimmassa tapauksessa voikin päästä sisälle julkaisijan mielenmaisemaan, ei nähtävissä ole kuitenkaan sen enempää kuin mitä tuotoksen tekijä on päättänyt esille asettaa.

Punainen lanka kulkee kuitenkin tavoitteissa. Tekniikka sosiaalisuuden välineenä saattaa muokata niitä monin eri tavoin. Toisten onnistumiset parhailla paloilla koristettuina saattavat nostaa tavoitehuippumme korkeutta. Siinä samassa olemme saaneet haltuumme myös välineen onnistumisten julkiseen esittämiseen, ja jopa luomiseen. Enää ei tarvitse käydä edes lenkillä, kunhan on saanut napattua kuvan lenkkareista. Asioiden esittäminen parhaalta näyttävällä tavalla ei kuitenkaan täytä sisällämme mitään luontaisten tarpeidemme lokeroita (hyväksynnän lisäksi), joten valitettavasti ja onneksi myös 2000-luvulla on tehtävä asioita ja noustava tavoitteita kohti ihan omaa nahkaverhoilulla ja luurungolla varustettua kulkuvälinettämme käyttäen.