Kokous kiitollisuuden kanssa.

Kuinka usein muistat olla kiitollinen? Kiitollinen positiivisista asioista, ihmisistä ympärilläsi, elämäntilanteesta, työpaikasta, omista ja muiden lapsista? Oma kiitollisuussaldoni on toisinaan matalammalla, kuin ehkä olisi aihetta.

Ensimmäisen sulan kiitollisuuden hattuunsa voi vetää jo asuinpaikastamme Suomesta. Voimme varmasti yhteisesti pitää aluettamme turvallisena, puhtaana ja ravinteikkaana. Ennen varsinaisia nykyaikaisia yhteiskuntia, juuri näitä asioita asutettavalta alueelta on varmasti vaadittukin. Suomessa on jouduttu myös jumppaamaan aivolihaksia muun muassa talvella pärjäämisemme kanssa. Vaikka aamuinen asuinalueen autotie ei aina olisikaan aurattu töihin lähdettäessä, voimme kuitenkin herätä tyytyväisenä kaukolämmön lämmittämästä asunnostamme ja katsoa lumisadetta kolminkertaisten ikkunoidemme lävitse alusvaatteisillamme. Luksukseen ei välttämättä siis tarvita yksityiskonetta, muista olla kiitollinen jo yksityisasunnosta!

Kiitollisuutta on syytä muistaa jakaa myös ympärillä oleville ihmisille. Vaikka kiitollisuuden osoittaminen sanoin ja teoin läheisillesi on hyvin tärkeää, on mielestäni kuitenkin vielä tärkeämpää tuntea kiitollisuutta sisäisesti. Sanoja on helppoa jakaa kuin kahdenkympin seteleitä, mutta ovatko setelit omiasi? Ihmisen menestystarina pohjautuu sosiaalisuuteen, eikä missään tapauksessa yksittäisten ihmisten erinomaisuuteen. Tarvitsemme ympärillämme olevia ihmisiä, vaikka ympäröimisen käsite ohjaakin asian jo hieman väärään suuntaan. Jos katsomme maailmaa omasta perspektiivistämme, näemme helposti itsemme keskustana ja muut ympärillä, vaikka tosiasiassa olemme kaikki eri vihanneksia samassa salaatissa.

Mistä oma salaattimme sitten koostuu, mikä sitä maustaa ja mikä sitä syö? Nuorellakin iällä olen jo ehtinyt huomata sosiaalisten piirien vaihtuvan elämän aikana. Niitä tulee lisää samalla kun toisia kaikkoaa, mutta luontaisesti hakeudumme kuitenkin toisiemme yhteyteen. On hyvä muistaa, että mikään ei pysy pystyssä tukematta. Sosiaaliset piirit; ystävät, kumppanit, vanhemmat eivätkä lapsetkaan ole itsestäänselviä asioita. Suhteista on pidettävä huolta.

20170722_130037.jpg

Vanhempien luota muutettuaan huomaa ensimmäisen kerran, että myös aiemman ydinperheen suhteet muokkautuvat. Vanhempia nähdäkseen on otettava yhteyttä sen sijaan, että suhteen ylläpitoon riittäisi kotona oleminen. Selkeänä jatkumona vanhemman ja lapsen suhde esittäytyy jatkossa myös omien lapsien kanssa. Tyttäreni ei hakeudu luokseni, syliini, kanssani leikkeihin siitä syystä, että olen biologisesti hänen isänsä. Tyttäreni hakeutuu luokseni luomamme suhteen perusteella, läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunteen vuoksi. Suhteita luotuamme emme voi vain istua tyytyväisenä katsomassa työmme tulosta, vaan on oltava kiitollisia vastavuoroisista suhteistamme, ylläpitäen niitä yhä edelleen.

Jos voimme olla kiitollisia jo elinalueestamme ja sosiaalisista suhteistamme, mitä jää vielä jäljelle? Terveyden lahjat eivät valitettavasti jakaudu aina tasaisesti, mutta jokaisella on varmasti oma kiitollisuuden valopilkkunsa, pohjasta riippumatta. Monesti terveyttään arvostaa parhaiten silloin, kun sen edes väliaikaisesti menettää. Terveenä oleminen tuntuu parhaimmalta asialta taudin yllättäessä, jolloin joudumme kuitenkin odottamaan muutaman päivän ajan, ollaksemme taas muutaman päivän tyytyväisiä. Tyytymättömyys taitaa kuitenkin olla vastavoima, joka ei tule poistumaan. Olemassaolo on hyväksyttävä, mutta periksi ei ole annettava. Kiitollisuudella taistelemme itsekkäitä tuntemuksiamme vastaan, pitäen suojauksemme kunnossa. Tyytymättömyys saattaa yllättää, joten kiitollisuuden kilpeä on muistettava kiillottaa.