Missä menee mukavuusalueesi?

Aktiivisuutemme kannalta toimimme toisinaan melko epäloogisella tavalla. Mielemme saattaa puhua täysin eri kieltä kehomme kanssa, ja näitä viestejä ymmärtämättä voimme joutua konflikteihin. Saatamme oikeuttaa itsellemme niitä niin mukavia epäaktiivisuuden iloja, mutta samalla kaikki muut osat itsessämme reagoivat tähän negatiivisella vastineella. Saatamme uskotella itsellemme, että voimme tehdä asioita seuraavanakin päivänä. Saatamme uskoa, että olemme ansainneet lepomme, vaikka todellisuudessa emme ole vielä edes ehtineet aloittaa. Levossa ei tietysti sellaisenaan ole mitään väärää, mutta sen ja epäaktiivisuuden raja on kuitenkin häilyvä. Mitä pidemmälle odotamme, sen helpompaa on myös odottaa päivä toisensa jälkeen.

Tähän mennessä olen kuitenkin oppinut, kuinka merkityksellistä määrätietoisuus tässä on. Vaikka hammasta purren en suosittelekaan päiviä suorittamaan, eivät kaikki ne tule olemaan yhtä miellyttäviä. On siis valmistauduttava pahan päivän varalle. Toisina päivinä, ylläpitääksemme hyvää draivia, joudumme potkimaan itsemme liikkeelle, vaikka olisimme kuinka hyvin valmiiksi pitäneet kiinni tavoitteistamme ja itsellemme tärkeistä asioista. Näin ollen pieni pelko keskeyttämisestä on hyväkin pitää taustalla. Pelkomme pysähtymisestä motivoi meitä eteenpäin. Pelkoa varten tarvitsemme kuitenkin usein todellisia kokemuksia seuraamuksista, joten pienistä taka-askelista ei kannata ottaa ihon alle muuta kuin muistijälki ja käyttää omat takapakkinsa opettavina kokemuksina. Monesti saatamme itse virheaskeleen lisäksi jäädä vatvomaan tekemättömyytemme seurauksia niin menneessä, nykyisyydessä kuin tulevassakin. Syytämme itseämme aktiivisuutemme puutteesta, mutta mitä teemme sille? Pahimmassa tapauksessa romahdamme sohvalle miettimään sohvalle romahtamistamme, ja alennamme omaa arvoamme vain tämän yhden pienen mutkan takia.

Saatamme myös innostua liikkumisesta kotisohvaltamme istuen. Vaikka kyse olisi uudesta aluevaltauksesta, uudesta harrastuksesta, kiinnostuksen kohteesta tai muusta aktiviteetista, emme löydä todellisia vastauksia muun kuin toiminnan kautta. Internetillä on tarjota meille paljon tietoa, mutta tiedot etsittyämme, vaihtoehdot vertailtuamme, mielipiteet luettuamme ja muodikkaat välineet hankittuamme joudumme kuitenkin vielä tekemään sen viimeisen ja toisaalta vasta ensimmäisen askeleen. Joudumme lähtemään liikkeelle.

Kuinka siis motivoin itseni? Toisinaan oma vastaukseni on ’en tiedä’. Toisinaan se on ’helposti’ ja toisinaan ’en onnistu’. Vain viimeisin näistä on vale, ja se on lähinnä petturuutta omaa itseämme kohtaan. Kumpi on pettäjä ja kumpi on petetty? Useimmiten mielemme tekee temput ja keho seuraa perässä, sillä se on todennäköisesti viimeinen osa, josta virtamme todella ehtyy kokonaan. Kehomme on kuitenkin loppujen lopuksi suunniteltu toimimaan äärimmäisiä tilanteita varten. Vain tämä toisinaan laiskuuteen tottunut, nykyaikaistunut mielemme asettuu tekemisemme tielle.

Liike lähtee paikaltaan. Kotona ollessamme olemme jo voiton puolella, mikäli seisomme kengät jalassa, taisteluvarustus harteillamme oven suulla. Tällöin olemme voittaneet jo ensimmäisen vastuksen; mielemme ensimmäisen lukitun oven, joka estää pääsymme edes valmisteluvaiheeseen. Tästä vaiheesta eteneminen seuraavaan on kuin olisit juuri kiivennyt väärään suuntaan liikkuvat liukuportaat ylimmälle askelmalle ja sinun tarvitsee astua enää yhden kerran. Olet voittanut jo vaikeimman esteen, ja taakse on pidempi matka kuin eteenpäin. Mielemme ensimmäiset vastalauseet on hiljennetty.

Liikkuessamme emme tarvitse tietoista ajatteluamme kovinkaan paljon. Vaikka lajimme olisikin mieltämme haastava, tapahtuu toimintamme enemmän kokemuksemme kuin ajattelumme kautta. Monet voivat liikkuessaan tuntea ajattelevansa kehonsa kautta ennen mielen ehtimistä mukaan. Useimmiten liika ajattelu huonontaakin suoritusta. Ajattelua etenkin nopeissa liikkeissä voimme tarkastella myös tieteellisesti, sillä esimerkiksi refleksimme eivät saavuta aivojamme ennen reaktion tapahtumista, vaan informaatio kiertää välittömästi hermostoamme pitkin takaisin lihakseen aiheuttaen aktivoitumisen. Liikkuessa tämä ei tietysti ole läheskään niin yksiselitteistä, sillä refleksimme ovat paljon muutakin kuin kätemme vetämistä kuumalta hellalta, mutta viittauksia kehomme toimintatavoista tästä kyllä saamme.

Liikkua voimme monella eri tavalla; toisinaan haastamme itseämme paljon enemmän, toisinaan haluamme vain palautua kevyellä lenkillä. Ottaessamme vastaan kovemman haasteen, tulemme samalla myös seuraavan lukitun oven taakse. Omalla mukavuusasteellaan liikkuminen etenkin tottuneelle liikkujalle on useimmiten helppoa ja nautinnollista. Toisinaan kaipaamme kuitenkin haasteita kehittymisemme tueksi, etenkin valmistautuessamme kilpailuun tai rikkoessamme omia ennätyksiämme. Vaikka juokseminen saattaa joissakin meistä aiheuttaa kielteisiä mielikuvia, on se omassa käymisessämme niin luonnollista, että pidän sen yhä esimerkkitilanteena.

Luontaisella vauhdilla juostessaan tottunut kuntoilija voi nauttia siitä pitkilläkin matkoilla, mutta aikaa vastaan kilpaillessa onkin jo seuraava ovi vastassa. Ei varmaankaan ole kovin yllättävää, että tämä ovi ei välttämättä heti aukene. Oven takana on epämukavuusalue, jonka kanssa on tehtävä tuttavuutta, jotta tuntisimme sen seuraavalla kerralla paremmin ja pääsisimme ovesta edes hieman helpommin. Mikäli liikkuminen ei ole vielä kovin säännöllistä, tulee tämä epämukavuusalue toki vastaan hieman nopeammin.

Tilanteesta riippumatta teemme kuitenkin itsellemme palveluksen astumalla sinne. Vauhdin noustessa löydämme kyllä uusia syitä, miksi juuri nyt menemme liian kovaa ja miksi vauhtia olisi hiljennettävä. Oman tason tietäminen ja sen tarkkaileminen on tietysti tärkeää, koska voimme yrittää itsestämme myös liikoja. Luultavasti emme ole kuitenkaan maksimitasomme huipulla vielä nostaessamme vauhtiamme ensimmäisen kerran. Mukavuusalueen koettelemisen merkitys onkin siinä, että löydämme missä se oikeastaan sijaitseekaan. Monet voivat varmasti samaistua siihen, että itsestään oppii eniten ollessaan tilanteessa, johon ei ole tottunut. Liikkumisen lisäksi sama pätee myös useissa muissa tilanteissa, ja opetellessamme epämukavuusalueelle menemistä liikunnallisesti, löydämme itseluottamusta kokeilla rajojamme myös muualla.